Suomen kansallisaarteella, järvilohella ei mene hyvin. Sen geneettinen monimuotoisuus on jo menetetty. Järvilohella on jäljellä vain muutama luontainen lisääntymispaikka. Kannan pelastamiseksi lisääntymispaikkoja tarvittaisiin moninkertainen määrä lisää. Myös geenikantaa pitäisi pystyä laajentamaan esimerkiksi risteytyksien avulla. Tällä hetkellä järvilohikanta on kalanviljelyn ja -istutusten varassa, mutta kalanviljelyn haasteena on ollut vesihomeongelma.
Maa- ja metsätalousministeriö järjesti tänään paneelikeskustelun, jossa mietittiin keinoja äärimmäisen uhanalaiseksi luokitellun järvilohen pelastamiseksi. Mutta onko niitä? Siitä on nyt kysymys.
Maa- ja metsätalousministeriön kansliapäällikkö Jaana Husukallio painotti, että kiireellisiä pelastustoimia tarvitaan välittömästi.
– Järvilohen elinympäristössä on tapahtunut valtavasti muutoksia, kuten teollistuminen ja vesirakentaminen. Itselleni tuli yllätyksenä se, kuinka herkkä järvilohi on vesihomeelle eli meillä on hyvin monisyinen ongelmapaketti. Ympäristöhankkeista ja kunnostustöistä huolimatta tilanne on yhä heikko. Emokaloja ei järvissä montaa sataa enää ole. Niiden lukumääriä pitäisi kiireesti pystyä kasvattamaan. Jos määrä ei kasva, on täysrauhoittaminen välttämätöntä. Lopulta on kyse myös kalastajien asenteesta ja vastuullisuudesta. On itsestään selvää, että uhanalaista järvilohea ei tule kalastaa.
Luonnonvarakeskuksen erityistutkija Matti Janhunen pitää niin ikään järvilohta moniongelmaisena kalakantana.
– Järvilohi on ollut viimeiset viisi vuosikymmentä täysin viljelyn varassa. Siltä on viety luontaisen lisääntymisen edellytykset. Jokia on ruopattu ja padottu sekä samalla kantaa on verotettu kalastamisella voimakkaasti. Luontaisia poikaistuotantoalueita on alettu hiljalleen rakentaa ja emojen ylisiirroilla on saatu poikastuotantoa syntymään. Mutta kaikilla näillä alueilla poikastuotanto on edelleenkin riittämätöntä. Luontaista lisääntymiskiertoa ei vielä ole mahdollista saada aikaiseksi. Pitkän aikavälin tavoitteena on palauttaa järvilohi luonnollisesti uusiutuvaksi kalakannaksi.
Kalanviljelyslaitoksissa esiintyvää vesihometta Janhunen pitää erityisen vakavana uhkana, koska viljelykierto on ollut ainoa tapa, jolla järvilohea on pidetty jo pitkään hengissä.
– Vesihome on ongelma, joka on ratkaistava hinnalla millä hyvänä. Vuodesta 2015 emokalastot ovat alkaneet sairastua ja kuolla vesihomeeseen. Tautia kuvaa hankala ennakoitavuus ja torjunta. Taudin perusymmärrystä tarvitaan lisää ja tietoa ongelman ratkaisuun. Laitosten vesihomeongelmasta johtuen, on viime vuosina luonnosta pyydettyjen emokalojen mäti pelastanut toimintaa, mutta geneettinen kanta pienenee koko ajan ja istutusten määrät myös.
Vaikka emokalamäärä saataisiin kasvamaan, on monipuolinen geeniperimä Janhusen mukaan menetetty.
– Vähäinen perinnöllinen muuntelu heikentää sopeutumiskykyä ja pitkään jatkuneessa viljelykierrossa kalakannan elinkelpoisuus väistämättä heikentyy.
Janhusen mukaan nyt pitäisi käynnistää selvitykset järvilohen lisääntymismahdollisuuksista risteyttämällä se läheisten merilohikantojen kanssa.
Sampsa Vilhunen (WWF) lisäisi velvotteita voimalaitoksille.
– Meillä on tällä hetkellä vesilain päivitys käynnissä, jossa jopa 200 vuotta vanhoihin vesivoimalupiin lisättäisiin ensi kertaa velvoitteet ympäristölle, mutta tällekin löytyy vastustajia. Asioita voidaan saada nopeastikin maaliin, jos niitä ei lähdetä isolla rintamalla vastustamaan.
Marja Rankila (Energiateollisuus ry) kannattaa toimenpiteinä vapaaehtoisia toimia, koska ne ovat paljon nopeampia.
– Jos lähdetään muuttamaan lakia, ovat ne hitaita prosesseja ja siinä välissä järvilohen tila ehtii heikentyä.
Olli Saaren (Suomen Vapaa-ajankalastajat) mukaan aikaa ei ole kalan lisääntymisen odotteluun, joten vapaaehtoistoimien täytyy johtaa myös toimenpiteisiin.
– Järvilohen hoito-ohjelmassa olemme todenneet muutaman kriittisen toimenpiteen, mitkä pitäisi ottaa käyttöön Saimaalla. Pintaverkkojen käyttökielto ei ole nyt toteutumassa, vaan sen sijaan ollaan ehdottamassa korkeampaa solmuväliä. Toisin sanoen jatkossakin olisi sallittua järviloheen ja -taimeneen keskittyvä kalastus ja siinähän ei ole mitään järkeä. Toinen juttu on se, että ohjelmassa esitetään, että rasvaeväleikatun taimenen pyyntimitta pitäisi nostaa 60 senttiin, mutta tätä ollaan nyt suunnitelemassa ainoastaan Heinäveden reitillä ja kaikkialla muualla esitetään, että eväleikatun järvitaimenen alamitta olisi jatkossakin 50 senttiä, mutta kun siihen kohdistuva pyynti kohdistuu myös järviloheen. Jos esitykset eivät mene nyt käyttöhoitosuunnitelmaan, niin silloin kalastuasetusta muuttamalla pitäisi ehdottomasti ottaa nämä hoitotoimenpiteet käyttöön. Ja mikäli järvilohen kalastusta jollakin ehdoilla jatketaan, pitäisi sen alamitta nostaa ehdottomasti vähintään 65 senttiin, koska käsittääkseni järvilohi ei ole sukukypsä vielä 60-senttisenä. Tämä lisäisi mahdollisuuksia myös sille, että saisimme niitä eväleikattuja palaamaan lisääntymisalueille.
Tapio Gustafssonin (Kalatalouden Keskusliitto) mukaan järvilohen rauhoittaminen itsessään ei kalastajia häiritse.
– Kaupallisilla kalastajillahan ei ole mitään intressiä järvilohen pyytämiseen, mutta jos se alkaa rajoittaa kaikkien muidenkin kalalajien kalastamista, silloin tilanne on haastava.
Katja Holmala (Luonnonvarakeskus) toteaa, että tutkimustiedon valossa Luonnonvarakeskus näkee erittäin keskeisenä toimenpiteenä järvilohen määräaikaisen täysrauhoittamisen vakavaa harkitsemista.
– Myös keskeisimmillä vaellusalueella tulisi lopettaa ainakin määräaikaisesti eväleikattujen istuttaminen. Tällöin saataisiin tilannetta rauhoittumaan myös sivusaaliskuolleisuuden osalta. On pystytty seurantojen valossa näyttämään, että luonnon lisääntymistä pystyy tapahtumaan ennallistetuilla alueilla, kunhan sinne on sitä sukukypsää naarasta tulossa ja se pystyy sinne nousemaan.
Holmalan mukaan on myös nähty, että jos jollekin asialle saadaan poliittinen tahto, niin silloin pystytään kiviäkin kääntämään.
– Tilanne voi eskaloitua muutamassa vuodessa jo niin pahaksi, ettei sen korjaamiseksi mikään määräraha enää auta. Esimerkiksi geneettinen monimuotoisuus, joka on jo menetetty, ei sitä saada enää millään toimenpiteellä korjattua, paitsi ehkä tekemällä näitä mahdollisia risteytyksiä.
Sampsa Vilhunen muistutti, että koska järvilohen geneettinen perimä on jo tunnistettu pullonkaulaksi, niin silloinhan asialle täytyisi tehdä jotain.
– Kalojen evoluutio ja sopeutuminen ympäristöön ei ole lineaarista, vaan kaloilla on tällaista hyppäyksenomaista evoluutiota ja se tarkoittaa sitä, että jos me tehtäisiin nyt takaisinristeytys Laatokan lohen kanssa ja istutettaisiin niitä Saimaaseen, niin siitä päivästä lähtien alkaisi Saimaan lohi kehittyä uudelleen ja se voi tapahtua hyvinkin nopeasti, jo muutamissa sukupolvissa.
Katja Holmala painotti vielä vesihomeongelman tilannetta.
– Säilytysviljelyn haaste on se, että niin kauan kun emme pysty ratkaisemaan vesihomeongelmaa, voi tulla tilanne, että me menetetään todella merkittävä osa siitä säilytyksessä olevasta emokalastosta. Vesihome on kaikkien vesiviljelylaitosten ongelma ja myös muillekin lajeille, kuin järvilohelle. Isoin haaste on se, että kukaan ei ole vielä saanut ratkaistua keinoa taltuttaa vesihome. Tässä meidän tulisi hakea vahvempaa kansainvälistä yhteistyötä, koska vesihome on myös muualla Euroopassa haaste. On myös käynnistettävä kansallisesti pieniä pilotteja vesihomeongelman ratkaisemiseksi. Se tosin vaatii riskirahoitusta ja rahaa valtiolta, mutta ilman kokeiluja, ei ratkaisua löydetä.
Tapio Gustafsson muistutti viestinnän tärkeydestä.
-Niin kauan, kuin ihmisellä ei ole tietoa, voi se aiheuttaa asioiden vastustamista. Mutta mikäli me saadaan tietoisuutta siitä, että järvilohella menee huonosti, niin silloin voidaan ymmärtää, että asialle on tehtävä jotain.
Järvilohen pelastamiseksi on avattu sivusto, jossa jaetaan aiheeseen liittyvää tietoa: www.pelastetaanjarvilohi.fi